Suklainen överikakku
Tällainen ihana kakku tehtiin tyttären kanssa pimeää iltaa piristämään!
Suklainen kakkupohja tehtiin kutakuinkin näin:
50 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 prk (150 g) creme fraichea
1 dl appelsiinimehua
3 kananmunaa
Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota vuoka. Sulata voi. Siivilöi kuivat aineet leivontakulhoon ja sekoita ne hyvin keskenään. Lisää kuivien aineiden joukkoon voi, mehu, creme fraiche ja kananmunat. Sekoita. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin keskiosassa noin puoli tuntia. Kokeile hammastikulla kakun kypsyyttä. Kypsästä kakusta ei tartu tikkuun taikinaa. Anna valmiin kakkupohjan jäähtyä. Irrota jäähtynyt pohja vuoasta ja leikkaa se kahteen tai kolmeen osaan.
Kakku täytettiin vaniljan makuisella kakkutäytteellä. Ensi kerralla kokeilemme suklaista täytettä. Kostutimme kakun appelsiinimehulla. Levitimme jokaiseen väliin vadelmahilloa ja vaniljatäytettä. Vadelmahillon tilalle sopisi hyvin myös aprikoosihillo.
Seuraavaksi kuorrutimme kakun. Kuorrutteeseen tuli n.150 g tummaa suklaata, 1 dl vispikermaa ja nokare voita. Kaikki kuorrutteen ainekset laitettiin kattilaan, kattila uumalle levylle, ja sekoitettiin koko ajan niin, että seoksesta tuli tasaista. Kuorrutteen pitää antaa jäähtyä tarpeeksi ennen sen levittämistä kakun päälle. Reunoilta kuorrute saa jäädä valuvaksi, ja vähän vajaaksi. Se sopii tämän överikakun tyyliin.
Koristeeksi voi laittaa mitä tahansa makeisia, oman maun mukaan. Me laitoimme Susu-paloja, Pätkiksiä ja Kinder-munia.
Kakku oli suklaista, aika makeaa, sopivan kosteaa ja mehevää. Suosittelen!